Mika Flöjt Pohjoisen ja Pallon Parhaaksi

Talvivaara fuskasi lupien hakemisissaan ja niin tekee Terrafamekin

Kaivosinsinööri Heikki Lantto kirjoittaa Kalevassa (3.2.2019) ’Talvivaaran kaivos kannatti säilyttää, työpaikkoja tulossa lisää’. Lähes samoin sanoin kuin Sipilä vaaliristeilyllään.

Lantto armahtaa Talvivaaran: ”Talvivaarassa ei ole tapahtunut mitään sellaista, mistä kaivosteollisuudessa ei aikaisemminkin ole jouduttu selviämään. Vain mittakaava on poikkeuksellisen suuri.” Lantto oli jo vuonna 2016 sitä mieltä, että kaivosyritykset toimivat ympäristönsuojelun velvoitteiden mukaisesti. Mutta oikeusistuimet tuomitsivat Talvivaara-yhtiön johdon puutteellisesta lupahakemuksesta ja ympäristön turmelemisista.

Keväällä 2016 Talvivaaran kaivoksen ympäristöluvat KHO kumosi päättymään vuoden 2018 loppuun, ja velvoitti Terrafamen tekemään uuden kokonaisvaikutukset selvittävän YVA-prosessin ja hakemaan uuden ympäristöluvan.

Mutta Terrafame toimii Talvivaaran tavoin (näinhän rikastustekniikan dosentti Heikki Lantto toivoo), ja jätti kokonaisvaikutukset arvioimatta. Lupahakemuksessa ei ole malminrikastus -käsitettä, vaikka malmirikasteita tuotetaan. Uraanin käsittelyn ympäristövaikutuksia ei ole arvioitu, eikä uraanin rikastukselle malminrikastuskasoissa haeta vieläkään lupaa.

Heikki Lantto jättäisi kainuulaiset kaivosyhtiön armoille; ”Jos Talvivaaran kaivos olisi saanut hoitaa ongelmansa rauhassa, olen vakuuttunut, että ongelma olisi onnistuttu ratkaisemaan huomattavasti nopeammin”. Mutta mitenhän olisi käynyt ympäristön, vesistöjen ja yleisen ympäristöetuuden?

Kajaanissa ja Sotkamossa tammikuun 2019 lopulla pidetyissä kansalaistilaisuuksissa kansalaiset kertoivat kaivoksen aiheuttamista pöly- ja vesihaitoista ja myös työntekijöiden terveysongelmista. https://youtu.be/ZRox8WaNMhQ.

Suomen Kuvalehti julkaisi 31.1.2019 artikkelin ”Myrkkyä virtsassa. Terrafamen aliurakoitsijan työntekijät kertovat elimistön korkeista nikkelipitoisuuksista, puutteellisista suojavarusteista ja testien laiminlyönneistä.”  Kainuun Sanomissa 2.2.2019 Terrafame lupasi ”Terrafame selvittää epäillyt työturvallisuuspuutteet”. Selvittäneekö kukaan viranomainen?

Kaivoksella on oltava riittäviin ympäristövaikutusarviointeihin perustuva ympäristölupa. Kaivosyhtiö tekee nuo selvitykset ja hakee ympäristölupaa. Lupaviranomaisen lupaharkinta perustuu yhtiön lupahakemukseen, ja ellei siinä rinnalla muistutuksia ole, niin lupahakemus tullenee lähes sellaisenaan hyväksytyksi, näin tähän mennessä on käynyt.

Ei ole syytä jättää asiaa pelkästään kaivosyhtiön intressien varaan. Terrafamen ympäristölupahakemus löytyy www.avi.fi/lupatietopalvelu.

Muistutusaika päättyy 1.3.2019.

Löperö kaivoslaki usuttaa kaivosyhtiöitä köyhiin malmeihin ilman hankkeesta paikallisille aiheutuvien hyötyjen ja haittojen punnintaa.

Kansalaisjärjestöt ovat käynnistäneet kansalaisaloitteen kaivoslain kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi; www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3795.

Vaikuttamisen aika on nyt.

Mika Flöjt

YTM, Varakansanedustaja, Vihreät , Oulujärven vapaa-ajan asukas

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset